Värioppia on helppo lähestyä käsitteellä päävärit, sillä onhan niistä puhuttu jo ala-asteen kuvaamataidossa. Päävärien käsitteellä on pitkä ja monimutkainen historia ja niiden valinta on muuttunut ajan myötä eri värejä tutkivilla aloilla. Päävärien kuvaukset tulevat esimerkiksi filosofiasta, taidehistoriasta, värijärjestelmistä ja tieteellisen työn tuloksena, johon liittyy valon fysiikka ja värin havaitseminen.
Päävärit (perusvärit) ovat väriaineita (pigmenttejä) tai värjääviä valoja, joita ei saada aikaan sekoittamalla muita kyseisen värinmuodostusjärjestelmän värejä, mutta näitä sekoittamalla saadaan aikaan muita värejä.
Perinteinen maalaustaiteesta lähtenyt ajattelu pohjautuu ajatukseen, jossa päävärejä ovat sininen, punainen ja keltainen, koska näillä voidaan sekoittaa "kaikki muut värit". Tätä RYB -järjestelmää käytetään perinteisessä väriteoriassa, joka perustuu pigmenttikokemukseen enemmän kuin valotieteeseen. Syy, miksi monet digitaaliset taiteilijat pitävät edelleen punaista, keltaista ja sinistä väripyörää kätevänä, johtuu siitä, että perinteisen väriteorian värimaailmat ja käsitteet perustuvat kyseiseen malliin. Aivomme on muovattu ajattelemaan näin.
Tämä käsitys pääväreistä on kuitenkin harhaanjohtava. Omakohtaisesti se koskettaa niin IT-alan ja digitaalisen taiteen kannalta. Nykyaikaisen väriteorian näkökulmasta mikään todellinen väriaine tai valo ei voi sekoittaa kaikkia mahdollisia värejä. Eroa additiivisen ja substraktiivisen värinmuodostuksen välillä ole pahemmin ainakaan 90-luvun peruskoulussa käyty läpi.
Värinmuodostusta voidaan siis ajatella substraktiivisena eli valoisuutta vähentävänä ja additiivisena eli valoisuutta lisäävänä. Yleensä subtraktiivisessa värinmuodostuksessa pääväreinä toimivat syaaninsininen (Cyan), magentanpunainen (Magenta) ja keltainen (Yellow). Valovärejä sekoittavassa additiivisessa värinmuodostuksessa pääväreinä toimivat usein punainen (Red), vihreä (Green) ja sininen (Blue). (kts. Grassmann's laws)
Esimerkkejä väriavaruuksista:
CMY ja CMYK: paino ja tulostus
RGB: näytöt
CMYKOG (Pantone hexachrome): lakkautettu
RYB itsessään ei ole väriavaruus, vaan se on värimalli ja sen käyttökohteena on maalaustaide.
Comments